Säätiö juurillaan : Ylälammin kosteikon ennallistaminen

Kirjoittanut Atte von Wright | 16 syyskuu, 2024

Osk. Huttusen säätiön juuret ovat syvällä kauppaneuvos Oskar Huttusen synnyinseudulla, Ylä-Savossa, Karttulan ja Tervon kunnissa. Hänen testamenttilahjoituksensa myötä säätiölle siirtyi Oskarilan metsätila, jonka pinta-ala on myöhemmin tehtyjen maanhankintojen myötä kasvanut nykyiseen noin yhdeksän ja puoleensataan hehtaariin. 

Kuten säätiön velvoitteisiin kuuluu, tuota metsäomaisuuttakin on hoidettu järkevästi ja tuottoisasti. Säätiöllä on ollut onni saada palvelukseensa taitavat ja sitoutuneet metsänhoitajat, joiden toimesta metsä on ollut säätiölle tasainen tulon lähde. 

Metsää on hoidettu talousmetsänä, mutta Osk. Huttusen säätiöllä on ahtaan taloudellisen tuoton ohella muitakin tavoitteita. Mahdollisuuksien mukaan metsänhoidossa otetaan huomioon niin maisemanhoito kuin luonnonarvotkin. Säätiö on mm. rauhoittanut Metso-ohjelman puitteissa Repovuoren alueen, Viitajärven saaret ja Nikinkorven korpinotkon. Säätiö on myös myynyt puuta lähinnä yrityksille, jotka ovat sitoutuneet FSC sertifiointiin.

Muutama vuosi sitten Oskarilaan pesiytyneet majavat aiheuttivat säätiölle yllätyksen tulvittamalla metsätilan alueella sijaitsevan, soistuneen Ylälammen rantavyöhykkeen. Tapahtumaa päivitellessä syntyi ajatus kosteikon ennallistamisesta, kun kerran majavat olivat jo saaneet työn hyvään alkuun. 

Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Riistakeskus sekä Tervon metsästäjät ry. Hanke pääsi vuonna 2021 Sotka-kosteikkohankkeeksi, mikä rahoitti 75% ennallistamisesta. Säätiön ja talkootyön osuudeksi jäi loput. Konetöihin päästiin saman vuoden syksyllä, ja ne valmistuivat seuraavana vuonna. Keväällä 2023 suoritettiin vedennosto, ja loppukatselmus oli 4.7. samana vuonna. 

Säätiön hallitus katsasti lopputuloksen maastokäynnillään 16.8.2024 tehden oitis havainnon virkeästä haapanapoikueesta. Tervon metsästäjien avustuksella paikalle saadaan vielä lintutorni ja laavu, sekä helppokulkuinen reitti.

Ennallistetun kosteikon reunamilla on hyvä mietiskellä säätiön suuria kaaria - syvältä Tervon korvesta Britannian vanhojen yliopistojen collegeihin ja maailman johtaviin tutkimuslaitoksiin.

Älköön noita juuria unohdettako, mihin tahansa sitten stipendiaattien tie johtaakin.

15.9.2024

Atte von Wright
Hallituksen jäsen
Emeritus professori