Osk. Huttusen säätiö

Osk. Huttusen säätiö on perustettu vuonna 1957. Sen tarkoitus on tukea tieteellisiä jatko-opintoja ja tutkimustyötä ulkomaisissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Rahoitusmuodot kattavat tohtorin tutkintoon tähtäävät jatko-opinnot, erityisesti Britannian vanhoissa yliopistoissa (Cambridge, Oxford, Edinburgh, St. Andrews), post-doc-vaiheen ulkomailla tapahtuvat tutkimusjaksot sekä senioritutkijoiden sapattikaudet (Cambridge).

Kuvanveistäjä Kauko Räsäsen suunnittelema Oskar Huttunen -mitali vuodelta 1991

Ajankohtaista

                         The Cam


 

Osk. Huttusen säätiön apurahat tohtoriopintoihin ja post-doc -tutkimukseen ulkomailla

Osk. Huttusen säätiö, jonka tarkoituksena on suomalaisen kulttuurin tukeminen, julistaa haettavaksi apurahoja tohtorin tutkintoon johtavien tieteellisten jatko-opintojen ja tutkimustyön suorittamiseksi ulkomaisissa yliopistoissa.


Säätiön apurahaa ulkomailla tapahtuvaan post doc -tutkimustyöhön haki tänä vuonna 28 henkilöä (yhteensä 1.391.440 euroa).  Säätiön hallitus on 2.8.2025 päättänyt myöntää apurahan vuodelle 2026 seuraaville yhdeksälle hakijalle (yhteensä 452.000 €):

FT Sam Asher – kliininen hammaslääketiede – Karolinska Institute (Ruotsi)
FT Toni Eskelinen – kemia – Kyoto University (Japani)
FM Aino Kirjonen – historia – University of Oxford (UK)
FT Essi Lamberg – taidehistoria – KU Leuven (Belgia)
D.IED Annina Lattu – koulutuksen taloustiede ja johtaminen – Fudan University (Kiina)
FT Jasmin Lukkari – roomalainen historia – Universita Statale di Milano (Italia)
D.Sc. Muhammad Mohsin – maa- ja metsätalous – Gdansk University of Technology (Puola)
TT Rony Ojajärvi – kirkkohistoria – University College Stockholm (Ruotsi)
OTM Esko Yli-Hemminki – oikeustiede – University of Cambridge (UK)


Säätiön apurahaa tieteellisiin jatko-opintoihin ulkomailla haki tänä vuonna kaikkiaan 10 henkilöä. Säätiön hallitus on 8.9.2025 päättänyt myöntää vuonna 2026 alkavan apurahan (kaksi vuotta) seuraaville neljälle hakijalle (yhteensä 364.900 €):

LuK Sergey Ichtchenko – tietojenkäsittelytiede – University of Oxford (UK)
DI Kristofer Mäkinen – kaukokartoitus – Universite de Sherbrooke (Kanada)
M.Phil. Elina Päivinen – historia – University of Cambridge (UK)
DI Sonja Tervola – tekoäly ja kasvatustiede – University of Cambridge (UK). 


 

Säätiön blogi